sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ei paniikkia

Viikko Fellan tokokokeeseen. Paniikkia. Tai ei paniikkia, mutta tiedän, että menee persiilleen jos lähden takki auki kokeeseen. Eli pieni paniikki, se on se millä tehdään ykköstuloksia. Kisakirjekin on saapunut, 10 koirakkoa avoimessa, huh.

Käytiin tänään treenaamassa kentällä tokoa. Fellan kanssa otin kokeenomaisia, kokonaisia liikkeitä. Positiivista oli paljon, hieman hiomistakin kai vielä. Vire oli ok, ei mikään huippu, sellainen perushyvä. Seuraaminen oli hyvää ja innokasta. Liikkeestä seisominen oikein mainio. Nouto sujui pitkästä aikaa oikein hienosti! :)

Pienen hiomisen listalle viimeiseksi viikoksi voisi lisätä muutamia asioita. Liikkeestä maahanmenossa tökki viimeinen istuminen taas vaihteeksi. Eli iloisia istumisia ja perusasentotreeniä, niistä meidän pisteet on ennenkin karisseet. Lisäksi kaukkareiden ensimmäistä istumista pitää
Lisäksi pitää pyrkiä tekemään hyppy ja luoksetulo tässä joku päivä ihan muistin virkistykseksi, viimeksi kun ollaan noita treenattu ovat sujuneet kyllä mainiosti.
vahvistaa, jälleen.

Rompun kanssa puuhasteltiin ruudun, metallinoudon ja kaukkareiden kanssa. Aluksi pieni pätkä seuraamista, mukavalla vireellä äijä teki töitä, ei mennyt homma yli. Ruutu oli aluksi taas ihan hukassa, johtuiskohan siitä, ettei ole pitkään aikaan kentällä treenannut? Alku huuman jälkeen ruutu kuitenkin alkoi löytymään, ja hyvin löytyikin :) Metallinouto oli myös yllättävän hyvin muistissa, pitää tosin luovutusta alkaa hiomaan lähemmäs, muutoin oikein kiva.

Kaukkareiden kanssa positiivinen yllätys, jokaikinen asennonvaihto sujuu nyt 10m päästä yksittäin ja myös sarjana! Pitää alkaa hiljalleen tekemään eri variaatioita asennonvaihdoista ja vielä himpun verran kauempaa. Aivan loisto juttu!


2 kommenttia:

  1. Oii, symppis Rompsu. <3 Hurjasti tsemppiä kokeisiin! Jos menee huonosti, niin se on vaan yksi koe ja uusia tulee. :)

    VastaaPoista