sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Katsaus kiireeseen

Kiirettä on pitänyt, oon juoksennellut edes takaisin koulun ja kodin väliä ja välillä poikennut työhaastatteluihin. On tehty kevään ensimmäinen yo-koe, odotettu autoa palavasti takaisin korjaamolta. Välillä olo on ollut niin stressaantunut, ettei ole taas tullut tehtyä mitään vaikka olisi kerennyt. Jätettiin tällä viikolla suosiolla mun kiireiden vuoksi tokotreenitkin väliin.

Agiliitelemässä kerettiin Rompun kanssa käymään. Treeneissä oli teemana ratatreeniä. Mukava rata, ei mitään ihmeellistä. Rompulla järkyttävä draivi. Elina huomasi, että Romppu haukkuu ainoastaan radalla silloin kun mä oon myöhässä. Ilahduin tästä huomiosta, sillä en ole koskaan tajunnut sitä itse vaikka oonkin tiedostanut sen, että haukkumista tapahtuu eniten silloin kun Romppu ei tiedä mitä tehdä. Mutta totta kai se ei tiedä mitä tehdä silloin kun mä oon myöhässä. Eli tästä lähtien pyrimme hiljaisiin suorituksiin.


Hyviä uutisia tälle viikolle on se, että kapi alkaa olemaan selätetty. Fellalle ja Rompulle ei kerennyt tartuntaa tulemaan, kun saivat tarpeeksi ajoissa lääkkeet ja Saabrankin ihottuma on ottanut huikean askeleen kohti tervehtymistä. Antibioottikuuri jatkuu vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti