Olin koko eilisen suunnitellut lähteväni epiksiin - aamulla kuitenkin heräsin ajatellen "ompa ihanaa, että sai nukkua pitkään", kunnes tajusin, että olin suunnitellut lähteväni Siuntion Koirakerhon epiksiin KirSu-hallille. Onneksi kerkesimme ihan hyvin loppujen lopuksi kisaavien radalle.
Otettiin kaksi rataa. Ekalla radalla Romeo hidasteli ja oli epävarma puomin kontaktilla - ilmeisesti muisti, että pitäisi pysähtyä, muttei ollut aivan varma mihin kohtaan. Palkkasin oikeasta asennosta ja jatkoimme normaalisti rataa. A:lla Romppu ikäänkuin valui kontaktin yli, yritti hillittömästi hidastaa, mutta luisi kuitenkin alas asti ilman 2-on-2-offia. Otettiin koko A uudestaan ja tällä kertaa kontakti näytti siltä mitä piti, ja palkkasin taas.
Toisella radalla Romppu otti molemmat kontaktit tosi hyvin, himmaili vähän, mutta ei epäröinyt tai rynninyt, saati loikkinut yli. Palkkasin molemmille kontakteille. Lisäksi oli jännä huomata, että kepeillä oli pientä epävarmuutta. Molemmilla kerroilla jätti pari viimeistä keppiä tekemättä, jonka sitten korjasimme.
Romppu oli ilokseni ihan kisafiiliksissä, joten kukaan ei voinut välttyä kuulemasta, että olemme paikalla. Oli hyvä päästä palkkaamaan sitä kontakteille, kun se oli selkeesti kisafiiliksissä, ja luultavasti viime viikonlopun kontaktitreeni ja kisapaikkaorientaatio sai sen epävarmaksi kontakteilla ekalla radalla. Omat fiilikset olivat myöskin hyvät, tuntuu hyvältä saada hieman kehitystä kontaktien suhteen vihdoinkin.
Pitkästä aikaa saimme myös toisenlaista huomiota: "Ompa se harvinaisen iso!" Joo, hieman isoluinen uroshan se. Tosin puolet tästä huomiosta ja sympatiasta tuli toiselta shelttiohjaajalta, jonka oma uros oli muutamaa senttiä yli minien rajan ja siis erittäin pieni medi. Hyvän kokoisen agilitysheltin saaminen on kyllä välillä niin tuurista kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti