Ei paniikkia

Viikko Fellan tokokokeeseen. Paniikkia. Tai ei paniikkia, mutta tiedän, että menee persiilleen jos lähden takki auki kokeeseen. Eli pieni paniikki, se on se millä tehdään ykköstuloksia. Kisakirjekin on saapunut, 10 koirakkoa avoimessa, huh.

Käytiin tänään treenaamassa kentällä tokoa. Fellan kanssa otin kokeenomaisia, kokonaisia liikkeitä. Positiivista oli paljon, hieman hiomistakin kai vielä. Vire oli ok, ei mikään huippu, sellainen perushyvä. Seuraaminen oli hyvää ja innokasta. Liikkeestä seisominen oikein mainio. Nouto sujui pitkästä aikaa oikein hienosti! :)

Pienen hiomisen listalle viimeiseksi viikoksi voisi lisätä muutamia asioita. Liikkeestä maahanmenossa tökki viimeinen istuminen taas vaihteeksi. Eli iloisia istumisia ja perusasentotreeniä, niistä meidän pisteet on ennenkin karisseet. Lisäksi kaukkareiden ensimmäistä istumista pitää
Lisäksi pitää pyrkiä tekemään hyppy ja luoksetulo tässä joku päivä ihan muistin virkistykseksi, viimeksi kun ollaan noita treenattu ovat sujuneet kyllä mainiosti.
vahvistaa, jälleen.

Rompun kanssa puuhasteltiin ruudun, metallinoudon ja kaukkareiden kanssa. Aluksi pieni pätkä seuraamista, mukavalla vireellä äijä teki töitä, ei mennyt homma yli. Ruutu oli aluksi taas ihan hukassa, johtuiskohan siitä, ettei ole pitkään aikaan kentällä treenannut? Alku huuman jälkeen ruutu kuitenkin alkoi löytymään, ja hyvin löytyikin :) Metallinouto oli myös yllättävän hyvin muistissa, pitää tosin luovutusta alkaa hiomaan lähemmäs, muutoin oikein kiva.

Kaukkareiden kanssa positiivinen yllätys, jokaikinen asennonvaihto sujuu nyt 10m päästä yksittäin ja myös sarjana! Pitää alkaa hiljalleen tekemään eri variaatioita asennonvaihdoista ja vielä himpun verran kauempaa. Aivan loisto juttu!

Valssia, valssia

Mulla lähti eilen ääni. Sain sen niukinnaukin takaisin tänä aamuna, juuri kun olin päässyt ennustamasta, että ylppäreiden jälkeen tuun kipeeksi. Mutta mikäs sen parempi flunssalääke kuin valssitreenit, joihin suuntasimme Rompun kanssa aamupäivällä.

Olin aika innoissani pääsetessäni hiomaan valsseja, ohjauskuviota, jossa olen aina myöhässä. Tai olen ainakin aina ajatellut, että valssit epäonnistuvat usein sen takia.  Kunnes tänään pääsin toteamaan, että se johtuu siitä etten katso koiraa.

Videolta huomaa hyvin, että ensinnäkin kouluttaja joutui kokoajan sanomaan, että "katso koiraa!" Lisäksi rata sujui viimeisellä kerralla erittäin hyvin, kun muistin koko ajan katsoa koiraa. Harmiksi viimeinen rata ei tullut videolle. Lisämausteen treeniin antoi se, ettei saanut käyttää käsiä, vaan oli pakko muistaa ohjaava jalka, rintamasuunta ja se katse.

Yleensä olen pyrkinyt välttämään valssien käyttöä radoilla, koska mielestäni ne on yleensä vain hidastanut meidän menoa ja ajatellut valsseja enemmän sellaisena "viimeisenä vaihtoehtona" lähes mihin tahansa paikkaan. Mutta nämä olivat kaiken kaikkiaan hyvin antoisat treenit, valssien maailma avartui aivan uusin silmin. Ja ehkä mä nyt muistan jatkossa katsoa koiraa. ;)

Lupa elää

Aika rientää taas. Sen huomaa parhaiten, kun huomaa ettei blogiin ole tullut kirjoitettua mitään. Koirien kanssa ollaan vaan lenkkeilty ja käyty viikkotreeneissä. Mistään ei ole kuitenkaan saanut kunnolla kiinni, kun kaikki energia on mennyt lukemiseen tai panikointiin, että pitäisi lukea lisää. Nyt kuitenkin ihanan vapautunut olo, eilen viimeinen koe, kirjotukset vihdoin ohi - nyt saa taas elää.

Kevät tuntuu olevan taas täynnä mukavaa koiramaista tekemistä. Järjestetään epiksiä, koulutuksia ja pääsee ulkokentälle treenaamaan. Rompun kanssa himottaisi päästä ulkokisoihin agiliitelemään.

Fella täytti 13.3. viisi vuotta! Yhteistä taivalta tuon mahtavan otuksen kanssa jo reilut neljä vuotta. :) Ilmoitin Fellan tokokokeeseen 6.4. Porvooseen, saas nähdä kuinka meidän käy ;)

Uutta energiaa

Tuntui taas niin syyllisen hyvältä paeta kirjoitusten luku-urakan alta treeneihin. Alla ilmeeni kun olin saapumaisillani hallille.

Fella ja toko = pientä paikoillaan jauhamista. Kivaa oli, mutta haluaisin silti palavasti ilmoittautua kokeeseen. Tehtiin hyppyä, joka oli yllätyksekseni tosi hyvä! Kerran Fella yritti ennakoida istumista, mutta muuten aivan mainioita tekemistä. Myös niin rakasta noutoa treenattiin. Sain treenikaverilta hyvän huomion palkkaamisesta: palkka pitää heittää Fellalle mun taakse, ettei vaan himmaile kapulan kanssa sen takia, että oon heitelly minne sattuu palloa. Muutama ihan okei nouto. Lopuksi otettiin luoksetulon pysäytys, mikä oli huomattavasti nopeampi kuin viime viikolla, eikä Fella edes näyttänyt tajuavan kuka sille heitti takapalkan. Loistavaa! Fellalla oli mukavaa tekemisen meininkiä sen touhussa mukana :)

Rompun kanssa ei tehty kuin hyppynoutoa ja kaukkareita. Hyppynouto on tosi hyvässä kuosissa! Ja Rompulla oli hirveä virekin päällä, hyvä ettei murissut noutokapulalle, kun täpinöissään sitä säntäsi hakemaan. Kaukkareissa otettiin jälleen yksittäisiä toistoja vaikeimmista asennonvaihdoksista. Ne alkavat kaikki kyllä sujua, jo aika pitkänkin matkan päästä. Pitäisi alkaa nyt yhdistämään niitä liikkeiksi...

Agilityn osalta teemana sylkkärit. Sylkkärit itsessään sujuivat kaiketi hyvin, mutta muutamissa kohdissa käännökset tahtoivat venyä... Pitäisi ryhdistäytyä! Mutta kivaa oli, ihan parasta kun joutuu oikeasti miettimään miten jotakin tiettyä kaarrosta saisi pienemmäksi. Romppu haki keppejä ilokseni (kauhukseni) niin kaukaa, ettei me edes kouluttajan kanssa aluksi tajuttu miksei se lähde ohjaukseen mukaan. Romppu sen sijaan näki, että ohjaus viittaisi kenties kepeille, tosin hyvin kaukana sellaisille oleville, eikä suinkaan putkelle minne oltiin menossa.

Päivän piristys: Ryhmääni oli tullut tuntipörssin kautta treenaaja, joka ei normaalisti siis mun ryhmässä ole. Treenien jälkeen oli niin ihana kuulla hänen suustaan: "Olipa kiva käydä vaihteeksi jonkun muun treeneissä, tuli tosi hyvä mieli." Koirien kautta saa kyllä niin paljon aina uutta energiaa, jonka avulla jaksaa. Ihan parasta.

Oivaltamisen ilo

Blogini on treenipäiväkirjani. Yleensä päiväkirjat sisältävät kaikkea murheiden märehtemistä, suklaan loppumisesta miesongelmiin ja kolmanteen maailman sotaan. Minä kirjoitan siitä mitä koirani tekevät ennen kuin heitän niille pallon.

Dear diary,

Tiistaina oli taas treenipäivä. Treenasimme jälleen tokoa. Rompun kanssa jälleen ruutua. Mutta poiketen tavallisista itsenäisistä treeneistä, koin oivalluksen hetken. Juttelin treenikaverin kanssa ruudun kouluttamisesta ja oikean paikan löytämisestä sekä palkkaamisesta. Oli niiiiiin IHANA pohtia jonkun kanssa jotain ongelmaa. JA LÖYTÄÄ siihen ratkaisu.

Tajusin, ettei Romppu tarvitse enää naksutinta ruutuun. Se osaa ite oikeelle paikalle, jos tarketti on ruudun takaseinässä kiinni. Se oli oppinut, että tarketti ruudussa merkkaa sen paikan, jonka eteen mennään seisomaan. Ja mä tuskailen (tarketin ollessa keskellä ruutua) miksi se jää aina etureunaan tai jopa etureunan päälle seisomaan. Hidas ohjaaja. Fiksu koira. Nyt vain tarketin häivyttämisen kimppuun. Lisäksi otettiin kaukkarit, jotka alkaa olemaan aika kivat yksittäisinä toistoina.

Fellan kanssa aloitettiin treenit pienellä seuraaamiskaaviolla. Likka oli niin kivassa vireessä että! Ei mennyt yli, mutta oli koko ajan ihan täpöllä mukana. Sitten aloitettiin ikuinen paini noudon kanssa. Ensimmäinen toisto ei ollut hyvä, haki kapulan löysästi, ei tehnyt loppuasentoa, eikä pitänyt kunnolla edes kiinni. En palkannut. Ja kappas, seuraava toisto olikin ihan oikea nouto. Ainoastaan loppuasento oli aavistuksen kaukana. Huomasin useamman toiston jälkeen, että Fella paransi ite aina kun ei saanut palkkaa. Täytyy alkaa näemmä vaatimaan sitä noutoa, eikä odotella, että se joskus onnistuisi.

Lopuksi otettiin (ihana treenikaveri apparina palkkaamassa!) pitkästä aikaa luoksetulo pysäytyksellä. Ekalla toistolla pysähtyi todella hitaasti. Toisella toistolla yritti vain saada palloa apparilta. Kolmas oli läpijuoksu. Viimeisellä toistolla sai takapalkan heti käskyn jälkeen, mihin oli hyvä lopettaa. Miettiköön nyt viikon itsekseen pysäytystä ja takapalkkana olevaa palloa. ;) Pakko sanoa, että kaipaan hirveästi ohjattuja tokotreenejä ja omaa koutsia.

Pääsin ilokseni tällä viikolla itekin aksailemaan. Aiheena putkien ja kontaktien erottelu, ansaeste näkökulmasta. Alkuun Romppu valitsikin aina ohjauksen perusteella esteen. Lopputreenissä alkoi suosia kontaktiesteitä, luultavimmin siksi että sai palkkaa aina kontaktin ottamisesta. Palkkailtiin putkille. Rata oli tosi rankka juosta. Paljon takaakiertoja ja persjättöjä. Tuntui tosi hyvältä mennä täysiä. Se on kai agilityn yksi parhaista puolista.