Yksi askel, toinen askel

Olen viime aikoina tykännyt pohtia itseäni agilityohjaajana. Suurin syy tähän on varmaan se että näin tauolta palanneena on helppo analysoida, kun eräänlainen tuntuma omaan ohjaamiseen on ollut kadoksissa.

1. Älä huido
   Ohjaamiseni on vienyt enemmän energiaa, kun olen myös käsin huitonut minne sattuu.
   Selkeämpää myös Rompulle, kun keskityn pitämään käden paikoillaan.
   
2. Keskity
   Jos olin aikaisemmin uskonut vielä siihen, että joskus luonnollinen ohjaaminen tulee siitä, kun ei mieti liikoja, niin enää en ole sitä mieltä. Mitä enemmän ajattelen, sitä helpompi keskittyä, sitä parempia ratoja.
   
3. Jarruta enemmän
   Eräs viisas sanoi minulle: "Agility on enemmän jarruttamista kuin juoksemista"
   Silloin ehkä tajusin sen, ettei juokseminen ikinä paikkaa pitkissä kaarteissa menetettyä aikaa.
   
4. Usko enemmän
   Onnistuin ensimmäistä kertaa urani aikana kisoissa jatkamaan radan täydellä keskittymisellä loppuun asti virheestä huolimatta. Rompun kontakti A-esteellä on parantunut huomattavasti pienen juoksaritreenin tuloksena, minkä olen aikaisemmin uskonut olevan mahdotonta.

Koska pystyy

Joitakin aikoja sitten, muutama hetki takaperin tajusin, että miksi en kisaisi Rompun kanssa agilityssä nyt niin paljon kuin kerkeän. Se on hyvässä kunnossa, se osaa paljon - ja me ollaan hyvä tiimi.

Olin pitkään ajatellut ettei kisaamisessa Rompun kanssa oikein ole järkeä. Sillähän on jo ikää, se on pieni ja minä sählä ohjaajaksi.

Mutta eihän siitä voi kun kehittyä. Enemmän rutiinia, enemmän ohjausta, ja mikä tärkeintä, enemmän yhdessäoloa. Onhan se vaan paras koira.

Romppu, Momo ja Kani Kotkassa

Viime viikonloppuna reissasimme Emman kanssa Kotkaan näissä merkeissä. Kaksi hylkäystä, molemmat asioista mitä en ollut osannut ennakoida. "Missä olet radanlukutaitoni?!!"

Tänään Haamukisoissa Ojangossa. Molemmat tuloksia, hieman yliajalla. Mut me rokattiin yhdessä. Ja olin aivan tyytyväinen ratoihin. Se on kai sitä hauskaa kisaamista.

Muistelen sua vielä, kesä

Se mitä kaikki aina odottavat, mistä nauttivat ja katkeroituvat kun se aikanaan loppuu.

Oliko se kuumaa? No ainakin yhtenä viikonloppuna.
Agirotuviikonloppuna korkkasimme kolmoset lauantaina hyvällä fiiliksellä ja kisasimme Shetlannin Säheltäjät -paidat päällä sunnuntaina.

Paraneeko vaihtamalla? Uusi seuramme I-HAH näyttää sen varmaan jossain vaiheessa. Oli yllättävän haastavaa päästä kokeneenakin harrastajana täällä treenaamaan. I-HAHin jäseneksi pääsy kesti neljä kuukautta, ja esimerkiksi HAU vastasi esimerkiksi ettei heille mahdu ollenkaan mukaan.

Mietin aina missä sen teen. Kesä Helsingissä. Vesisadetta, urheilua, töitä. Ei hirveästi tullut treenailtua, esimerkiksi sitä kirottua tunnaria.

Vanha suola janottaa. Nupun kesäleiri. Ihan paras viikonloppu kesälomasta. Ihanat ihmiset, parhaat koirat ja kaunis kesä. Pelkkää treeniä ja yhdessäoloa. Vepeä, dopoa, hakua, tokoa ja agilityä. Fellan kanssa vepeä ja hakua, Rompun kanssa loput. Viikonloppu, jota varmasti muistelen vielä talvella.

Mikään ei ole ikuista. Normaalien rokotusten yhteydessä Rompulta huomattiin sivuääni vasemmalta puolelta sydämestä. Mitään syytä ei ole epäillä sydänvikaa, ilmeisesti vain vanhuuden merkki, mutta salaa olen huolissani.

Loma tyttöjen kanssa landella. Rakkaat Fella ja Saabra. Fella asui luonani viikon, ja likka näytti, että osaa myös käyttäytyä kaupungissa, ei ollut hisseistä yms. milläsäkään. Saabra vanhenee ajoittain hurjaa vauhtia, mutta toistaiseksi aika hyvässä kunnossa ja edelleen hyvin leikkisä.

Syksyn fiilikset. Opiskelut ovat alkaneet. Lehdet kellastuvat, yöt kylmenevät ja yritän miettiä minkälaista seuraavat neljä vuotta ovat täällä kaupungin sykkeessä.

Vappuhommia

Vappu, pitkä viikonloppu, tuli, meni.

Rompun kanssa jatkettu tokohommia:

• Kaukkarit toimivat paremmin sisällä ruokakupin kanssa kuin ulkona tarketilla.
  *yllättyneet käsi ylös*
• Taaksepäin seuraaminen edistyy hiljalleen, aloitettu treenaamaan seinän vieressä.
• Metallinoudosta tulossa hyvää vauhtia mun henk. koht. inhokkiliike
• Tunnari ja ohjattu nouto edelleen nevahööd -käsitteitä

 Tänään olin koko köörin, Rompun, Saabran ja Fellan kanssa ulkokentällä tokoilemassa.

Pakko hehkuttaa, et kyllä on joskus tullut tehtyä hyvää duunia noiden likkojenkin kanssa. Ihan upea vire ja motivaatio molemmilla todella pitkän tauon jälkeen, ihmeesti muistivat kaikenlaista! Fellan kanssa teimme kaikki jäävät, kaukkarit ja luoksetulon läpijuoksulla lopuksi. Jäävistä vain istuminen hieman hakusessa, muuten kivaa tekemistä. Saabralle opetin uutta temppua, "alle" (tulee jalkojen väliin istumaan), ja on se aikamoinen teräsmummo. Kohta 11v mittarissa ja uuden tempun oppimiseen kului aikaan noin 5 minuuttia.

Kyllä nuo koiratkin on kuin viini, paranee vain vanhetessaan.

RRuutuun. RRuotuun.

Saimme vihdoin aikaiseksi aloittaa projekti "voittajaluokan liikkeet kuosiin" .
Suurimmat kehityskohdat löytyvät taaksepäin seuraamisesta, ruudusta, ohjatusta noudosta, tunnarista ja hyppynoudosta.

Tunnari ja ohjattu nouto on aivan vailla pohjaa, niitä ei siis olla vielä koskaan treenattu, ja niitä ajattelin alkaa pikkuhiljaa kasailemaan aluksi sisätiloissa pieninä paloina.

Tänään treenasimme ruutua, noutoa metallisella kapulalla ja luoksetulon pysäytystä. Ruutu oli kohtuullisen positiivinen yllätys. Romppu muisti yllättävän paljon, ja vaikka työtä on vielä ihan liikaa, oon aika toiveikas. Treeniä vaan niin hyvä siitä tulee. Ensin oikea paikka, ja sen jälkeen vauhti ja välimatka.

Nouto sai aikaan pientä stressiä. Luovutus on vain aivan jotain kuraa. Romppu ei malta pitää kapulaa, jotta sen voisi luovuttaa, ja lannistuu hyvin pian treeniin, jos ei saa palkkaa. En siis oikeen saa kunnollisia tilaisuuksia palkata pitämisestä. Muutoin noutaminen on aika innokasta ja kivaa katseltavaa.

Luoksetulon pysäytys oli hieno, sitä ei saa alkaa pilaamaan treenaamisella, jos se vuoden treenitauonkin jälkeen näytti koevalmiilta.

Tästä on hyvä jatkaa.

Herätys sisäinen aksaajani

Niinhän siinä käy, että kun asuu aktiivisen agilityharrastajan kanssa kimpassa, ei voi välttyä tietyiltä sivuvaikutuksilta.

Niitä ovat mm.

1. Huomaamattasi olet hankkinut lisenssin tälle vuodelle.
2. Vertailet halleja ja kenttiä, mitä voi vuokrata treenimielessä.
3. Vahingossa olet lupautunut ottamaan tavoitteeksi ensi vuoden SM-kisat.
4. Sinut saa helposti yllytettyä treenaamaan Agility Akatemialle irtotunnille kouluttajalle, josta et ole koskaan kuullutkaan.
5. Lähetät jäsenhakemuksen paikalliseen agilityseuraan.

Toisaalta nuo ovat aivan positiivisia vaikutuksia yhdessä asumisesta, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Ja innoissaan. Pieni agilityhullu on heräämässä jälleen sisälläni.

Tokoa ei olla juurikaan tehty, aloitettu fiilistelemään jo tosin kaukkareita, metallinoutoa ja seuraamista. Hiljalleen hyvä tulee, tosin tokon suhteen olisi ihanaa päästä kunnon ohjattuihin treeneihin, pääsisi jotenkin kiinni uusiin sääntöihin ja pahimpiin treenikohteisiin.

Lisäksi pentukuumekin nostaa jälleen päätään. Haaveissa josko syksyllä saisi Rompulle kaveriksi kelpien pikkuveljeksi kasvamaan ja seuraamaan sen tassunjälkiä.

Uusi alku

Kotiuduttu intistä.

Muutettu uuteen omaan kotiin.

Aloitettu uusi työ.

Tähän sulatteluun menee varmaan jonkin aikaa. Päällimmäiset fiilikset hyvät. Onnellisuus vapaudesta, asunnosta, työstä ja ihmisistä ympärillä, erityisesti kämppiksestä. Toisaalta kova kaipuu kassulle omaan hulluun porukkaamme koirien pariin hommia tekemään. Kiitos SKOI 2/14 <3

Asun nykyään siis kolmen sheltin taloudessa Rompun muutettua mukanani asuntoon, jossa kämppikselläni on jo kaksi shelttiä. Romppu tulee hyvin juttuun mimmien kanssa, ja ilmeisesti Fella ja Saabrakin ovat suhtautuneet Rompun muuttoon melko rauhallisella asenteella.

Oon saanut tässä sellaisen vision, josko tässä pikkuhiljaa alkaisi treenaamaan Rompun kanssa tokoa kunnolla. Hioisi liike liikkeeltä palaset kohdilleen (uusien muuttuneiden tokosääntöjen kanssa!). Agilityäkin olisi kiva päästä treenaamaan, mutten oikein tiedä minne. Pitää tutkia lähiseutujen tarjontaa ja treenikenttiä. Tai sitten alan ostamaan irtotunteja. Viikkotreeneihin tuskin hakeudun.

Tekisi melkein mieli kritisoida pääkaupunkiseudun agilityseuroja kovista hinnoista, talkoovelvoitteista ja jäseneksipääsykriteereistä. Säästän sen kuitenkin ehkä myöhempään. Pieni hinku olisi päästä aksaamaan, mutta lisenssiä en ehkä raaski hankkia tälle vuodelle. En usko, että tulisi montaa starttia alle, ja mitä me niillä nollillakaan tehdään :D ehkä ensi vuoden SM-kisoihinko muka kerättäisi? - saanen nauraa.

Joten uskon, että tokoon keskittyminen voisi olla se meidän juttu niin kauan kuin keksin parempaa tekemistä :D onhan siinä vielä kaksi luokkaa koluamatta läpi.

Myös kesän pentuhaaveet ovat jääneet, syistä joista en tässä puhu, kun eivät minun asioitani ole, mutta ehkä vielä joskus saadaan myös pentu kasvamaan Rompun rinnalle.

Odottavin mielin kohti kesää :) Elämä on hyvää.

Fellafempula on kuusivuotias

Nykyään tuntuu, että vuodet menee kamalaa vauhtia. Mun pikku juniorikin alkaa täyttämään konkarin kriteereitä ja naamassa on ensimmäisiä harmaita karvoja. Komeaa on kuitenkin seurata sivusta koiran kehitystä ja elämää.

Fella 1v 3kk

Fella 4v

Fella viime kesänä

Perjantai 13. syntynyt ilopillerini on kyllä aikamoinen pakkaus <3 Onnea 6-vuotias ikuinen kakara Piu <3

Tj aika väbä!

Huomen aamulla kymmenen aamua jäljellä - final countdown alkaa. Voi melkein sanoa, että sotakoiranohjaajan hommat alkaa olla aika taputeltu ja piakkoin kali.

Olen saanut paljon irti palveluksestani. Hienoja kokemuksia, uusia ystäviä ja kaikkia taitoja mitä olen oppinut. Paljon jään varmasti kaipaamaan erilaisia asioita. Kavereita, omaa nimikkoa Mustikkaa, arjen rutiineja, koirien kanssa hommien tekemistä. Toki on asioita, mitä en jää kaipaamaan. Aamuherätykset, kuri ja ruokalista, joka harvemmin pitää paikkaansa tai maistuu hyvälle.

Odotan siis reserviin pääsyä sekalaisin tuntein. On sikäli onnekas tilanne, että minua odottaa muutto ja asunto vuokrattuna, sekä työ- ja opiskelupaikat. On ihanaa ja kamalaa päästä suunnittelemaan omaa arkea, syömään ja liikkumaan juuri niin kuin haluaa. Viettämään aikaa, treenaamaan ja ehkä kisaamaankin taas oman koiran kanssa. Oppii ehkä taas puhumaan muustakin kuin intistä ja siitä mitä kassulla on tapahtunut.

Koirista mukanani muuttaa Romppu. Saabra ja Fella jäävät näillä näkymin asumaan vanhempieni luokse, sillä koen järkevimmäksi vaihtoehdoksi kahdelle isolle nivelrikkoiselle koiralle asua maalla omakotitalossa, kuin kaupungissa kerrostalon 6. kerroksessa. Toki asiat eivät ole näin mustavalkoisia, vaan tulen varmasti ottamaan kaikkia koiria välillä luokseni, kun sattuu olemaan lomia tai viikonloppuja vailla tekemistä.

Hyvällä fiiliksellä ja haikeudella kohti reserviä ja elämänmuutosta.

Ohoi kevät!

Jotta olisin tyypillinen wnb bloggari, pitää todeta näin ihan alkuun, että aika on mennyt nopsaan ja ei ole millään kerennyt mitään kirjoittaa.

VÄÄRIN! Oikeastaan mitään kirjoittamisen arvoista ei ole edes tapahtunut *höhö*.

Arki on aika tavallista - pirusti lenkkiä koirien kanssa ja muuta tekemistä riittää. Laskin, että viimeisen kahden viikon aikana tullut pelkästään lenkkeiltyä koirien kanssa 95 km.Viikonloput katoavat usein viihteellä tai muuten vain elämästä nauttien, tehden asioita joita on luullut ettei ole koskaan aikaa tehdä. Omien koirien kanssa tekeminen on rajoittunut lähinnä lenkkeilyyn viikonloppuisin, treenaamisen aion aloittaa uudestaan jahka kotiudun ja saan vähän ideaa ja inspistä, mistä aloittaa treenaaminen uudelleen :'D

12.2. on päivämäärä minkä muistaa aina. Romppu täyttää vuosia <3 Täytti jo 7 vuotta, mitä ihmettä. Samana päivänä nimikkokoiranikin vanheni, numero oli vain hiukan pienempi, 3.

Romeo 7 vuotta <3

Mustikka nauttii talvesta

Uusi innostuksen kohteeni on yllättäen valjakkohiihto. On ollut mahtavaa päästä kokeilemaan hiihtoa noinkin vauhdikkaan koiran kuin Mustikan kanssa. Ei tarvitse ensimmäiseen kilometriin hiihtää itse ollenkaan, kun toinen vähän kiihdyttelee. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta kyllä me molemmat ollaan nautittu! ;)

Nautitaan vielä viimeiset 31 aamuakin koiranohjaajan hommista, ja sitten olisi tiedossa aivan uudet kuviot. Uusi kevät.

Mummon lääkärivisiitti

Saabra kävi noin viikko takaperin eläinlääkärissä. Ja mä sain huokaista helpotuksesta.

Nivelrikkoon muori sai kestokipulääkityksen, ja eron käytöksessä on huomannut heti. Energinen Saabra on palannut, nyt leikkii ja velmuilee normaaliin tapaansa, mikä on aivan huippua :) Jaksaa kiusata Romppua ja leikkiä lenkeillä kepeillä.

Tassussa oleva patti varmistui harmittomaksi, ovat kuulemma tyypillisiä vanhoilla koirilla. Ilmeisesti patin kasvu oli saanut alkunsa tärähdyksestä, kun Saabra syksyllä hyppäsi itse korkealta tasolta alas pallon perässä. Elimistö siis reagoi tärähdykseen kasvattamalla patin tassuun varpaiden väliin. Seurataan kuitenkin, ettei kasva liian suureksi.

Lisäksi päivitettiin ruokavalioon öljyt ja uudet nivelsuoja-aineet, ja lyhennettiin lenkkejä, mieluimmin usein lyhyt lenkki. Mutta parasta tässä on ollut nähdä koiran käytöksen muutos :) Vaikka joutui nyt kipulääkkeille, on Saabra silti ihmeen pitkään pärjännyt ilman niitä tähän syksyyn asti. Lääke on sellainen, että annetaan kerran kahdessa viikossa, joten ei pitäisi kohtuuttomasti rasittaakaan collielle tyypillistä herkkää vatsaa.

Kyllä asioilla on tapana järjestyä näemmä.