sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ohoi kevät!

Jotta olisin tyypillinen wnb bloggari, pitää todeta näin ihan alkuun, että aika on mennyt nopsaan ja ei ole millään kerennyt mitään kirjoittaa.

VÄÄRIN! Oikeastaan mitään kirjoittamisen arvoista ei ole edes tapahtunut *höhö*.

Arki on aika tavallista - pirusti lenkkiä koirien kanssa ja muuta tekemistä riittää. Laskin, että viimeisen kahden viikon aikana tullut pelkästään lenkkeiltyä koirien kanssa 95 km.Viikonloput katoavat usein viihteellä tai muuten vain elämästä nauttien, tehden asioita joita on luullut ettei ole koskaan aikaa tehdä. Omien koirien kanssa tekeminen on rajoittunut lähinnä lenkkeilyyn viikonloppuisin, treenaamisen aion aloittaa uudestaan jahka kotiudun ja saan vähän ideaa ja inspistä, mistä aloittaa treenaaminen uudelleen :'D

12.2. on päivämäärä minkä muistaa aina. Romppu täyttää vuosia <3 Täytti jo 7 vuotta, mitä ihmettä. Samana päivänä nimikkokoiranikin vanheni, numero oli vain hiukan pienempi, 3.

Romeo 7 vuotta <3

Mustikka nauttii talvesta
Uusi innostuksen kohteeni on yllättäen valjakkohiihto. On ollut mahtavaa päästä kokeilemaan hiihtoa noinkin vauhdikkaan koiran kuin Mustikan kanssa. Ei tarvitse ensimmäiseen kilometriin hiihtää itse ollenkaan, kun toinen vähän kiihdyttelee. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta kyllä me molemmat ollaan nautittu! ;)

Nautitaan vielä viimeiset 31 aamuakin koiranohjaajan hommista, ja sitten olisi tiedossa aivan uudet kuviot. Uusi kevät.