torstai 25. helmikuuta 2016

Riskinotto kannattaa - vai kannaattako?

Ystäväni haastoi minut pohtimaan vielä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin ohjaamistani.

Tästä kaikki alkoi. Romeo 2v. ja itse 15v.

1. Yleisimmät riskialttiit ohjausvalintani, joilloin koen oloni epävarmaksi?
     Minkälaisia virheitä teen näissä?


  • Puolivalssi - En tahdo hahmottaa omaa ajoitustani tai mahdollisia paikkoja, joissa tätä voisi hyödyntää. Joudun jostain syystä keskittymään todella paljon. Ohjaus, joka on tarjonnut oivalluksia usein, mutta jota harvoin käytän kisoissa. Virheet tässä tulevat ehkä eniten siinä, että teen näitä väärässä paikassa tai myöhässä. Noilla lähtökohdilla kyllä harvoin mikään ohjaus onnistuu.
  • Leijeröinti - Nössöilen liikaa. Epäilen usein liikaa koiran irtoavuutta ihan suotta. Virheet leijeröinnissä tulee ehkä juuri siinä, kun en panosta selkeään esteelle lähettämiseen, kun uskottelen itselleni hirveää kiirettä. Usein lähettäminen jää surullisesti roiskaisuksi.
  • Vippaus - Ei tunnu yhtään omalta. Ikinä. En toisaalta ole koskaan oikein kokenut tarvetta tälle, joten treenaaminenkin on jäänyt vähemmälle. 
Agilityohjaaminen - arvottu lottorivi vai  kuukausisäästäminen? Kaikki tai ei mitään, vai tuttu ja turvallinen?
(c) iltasanomat.fi

2. Mihin taitoihin uskon? Enemmän kuin kolme asiaa!

  • Hyvä perusohjaus, pienen joukon ohjauksia, joita osaan käyttää hyvin ja oikeissa paikoissa. Uskon, että hyvällä perustekemisellä saa enemmän aikaa, kuin tuhannella näperrysohjauksella. Tarkoitan tällä sitä, että ei ole järkeä opetella saksalaista ennen kuin osaa valssata. Ensin pitää opetella kävelemään ennen kuin voi juosta.
  • Tietty silmä omalle koiralle - tieto siitä, mikä sille on haastavaa, millä tavalla se liikkuu tietynlaisissa kohdissa. Taito kuvitella oma koira juoksemassa, kun suunnittelee rataa.
  • Tieto ja kokemus, tarkoitan tällä taitoa huomata oikeasti itselle vaikeat tai erityistä tarkkuutta vaativat kohdat.
  •  Keskittyminen vain omaan rataan. En pidä mitään mahdottomana enkä pelkää epäonnistua. Uskon, että jokainen rata on mahdollista tehdä nollana, vaikka radalla kilpailemassa olisi omasta mielestä 59 muuta parempaa ohjaajaa mukana.
  •  Oma fysiikka, uskallan väittää olevani keskivertoaksaajaa nopeampi sadan metrin sprintillä.

(c) rhapsodystrategies.com

3. Mihin taitoihin en usko, vaikka voisin?

  • Omaan radanlukutaitoon, kykyyn nähdä asioita rataantutusmisessa ja tehdä omia valintoja.
  • Riskialtteista ohjauksista selviäminen, omien valintojen loppuun ohjaaminen.

4. Minkälaisia virheitä siedän? Minkälaisista tilanteista pystyn jatkamaan rataa keskittymisen herpaantumatta virheen jälkeen?

  • Kontaktivirheitä on ollut pakko oppia sietämään, enkä edes nykyään jaksa välittää niistä. Tiedän tehneeni niiden kouluttamisessa niin monta asiaa väärin, että vaatisi kuukausien projektin saada ne edes jonkinlaiseen malliin. Myönnän, ettei enää Rompun kohdalla ole motivaatiota aloittaa sitä urakkaa.
  • Pystyn myös yleensä kohtalaisen hyvin jatkamaan huonon ohjausvalinnan, esimerkiksi venähtäneen käännöksen, tippuneen riman yms. jälkeen, jos vain olen jotenkin oikeassa paikassa. Mitä enemmän koira pääsee edelle, tai mitä useampi virhe tulee peräkkäin, sitä vaikeampi on rataa jatkaa normaalisti.
  • Keppivirheen jälkeen on myös kohtalaisen helppo kerätä itsensä, kun koira ei ole voinut saada etumatkaa.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kovempi, parempi


Romppu 8 vuotta 12.2.2016
Näin ystävänpäivänä on hyvä kirjoittaa taas parhaista kamuistaan. Romppu täytti tällä viikolla vuosia, sitä leimaa vahvasti onnellisuus noin pirteästä ja terveestä ukkokoirasta, samalla tieto elämän huikeasta vauhdista, rajallisuudesta. Tämä vuosi on viimeinen yhteinen kisavuosi Rompun kanssa agilityssä. Olen tehnyt päätöksen ettei Romppu 9 v. 15 kg pikkumaksi tule koskaan starttaamaan maksi3-luokassa.

Sen vuoksi huumorin nimessä kisaamme nämä rajalliset startit lähtölistoilla nimenä Alfa Romeo. Tässä pitää tietää lähipiirille tuttu läpänheitto Rompun viime aikojen edesottamuksista ja sille tyypillisestä kiltistä ja aavistuksen nössöstä luonteesta.
"Mä annan kaiken, kun enempää ei oo, tajuuksä kuka sun edessä seisoo, Alpha omega, Alpha Omega, kovempi, parempi, nopeempi, vahvempi --- Ennen kun läskileidi laulaa, vauhdin ei kuulu tippuu, raidaan kuin Rosberg ennen uran vikaa ruutulippuu." - Alpha Omega, Cheek
Tavoitteena itselleni on tälle vuodelle agilityn suhteen nauttia kisaamisesta, pitää hauskaa ja kehittyä ohjaajana. Haluan saavuttaa tietynlaista ratakestävyyttä, millä tarkoitan sitä että pystyisimme tekemään ehyitä ratoja, myös nollia, joilla en luovuta vaan pystyn puskemaan eteenpäin. Ehkä haen tällä tietynlaista kokonaisuuden hallintaa. Tämä vaatii ennen kaikkea oikeaa asennoitumista, mutta myös paljon ohjaamisen ajattelemista. En niinkään halua vaatia koiralta enempää, se tekee jo täysiä, vaan haluan vaatia itseltäni samaa.

Agirotu 2015, (c)Lotta Haituva

Huomaan itsessäni ohjaajana kaksi erityistä heikkoutta, joiden kehittämiseen tässä viittaan
  1. Epävarmuus viedä riskialtis ohjausvalinta loppuun
  2. Ohjauksen "levähtäminen", keskittymiskyvyn herpaantuminen virheen jälkeen
Haluankin sen vuoksi
  1. Uskoa omiin taitoihin enemmän ja kokeilla rajoja
  2. Oppia sietämään virheitä
Olen ajatellut tehdä tänä vuonna ratatreenejä ja kisata säännöllisesti. Alkuvuoden radat ovat olleet hyviä kokonaisuudeltaan, kaikki virheet tulleet kontakteilta ja keppiohjauksista, eli aika pienestä. Fiilispohjalta parempia kuin syksyn radat, joten tästä ei ole muuta suuntaa kuin eteenpäin.