sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Laskusuhdanteissa

Pitkä tauko kirjoittelusta. Pitkä tauko kaikesta suunnitelmallisesta, mielekkäästä harrastamisesta. Joka jatkunee vielä pitkään. Viimeiset puolitoista kuukautta olin lukenut pääsykokeisiin, jotka menivät päin helvettiä. Tuntuu, etten ole saanut tehtyä mitään, kaikki aika kuluu johonkin stressaavaan päättömään juoksenteluun, enkä nykyään koskaan kerkeä kunnolla treenaamaankaan, puhumattakaan kisaamisesta. Ja silloin kun aikaa löytyy olo ollut agilityradoilla kuin norsulla posliinikaupassa. Muiden lajienkaan kohdalla ei ole valoa. En edes muista milloin olisin ollut tokotreeneissä, ja tokokoe Fellan kanssa muinoin tässä keväällä jäi muutaman hikisen pisteen päähän ykköstuloksesta.

Tulin juuri Rompun kanssa Lägi-Areenalta kisoista. Ensimmäisistä tälle vuodelle. Enkä voi todeta mitään muuta kuin, että mulla on mennyt maku täysin agilityssä kisaamiseen, vaikka lähdin kisoihin loistavalla fiiliksellä. Molemmat kakkosten radat suoraan sanottuna vaikeita, kolmosluokan tasoa. B rata oli vielä siedettävän vaikea, sopivan haasteellinen, vaikkei kukaan saanut nollaa ja vain kolme koirakkoa teki tuloksen. Mutta meillä oli kivaa, juttu luisti ja tehtiin jotain pikkuvirheitä. Hyllytimme kepeille. Mutta fiilis oli edelleen hyvä.

Mutta mitä tapahtuikaan sitten. A rata oli todella vaikea. Mikä kumma muoti siitä on tullut,että kakkosten radat ovatkin nykyään kolmosten ratoja?! Fiiliksiäni ennen rataantutustumista kuvaa loistavasti tämä:


Koko pakka hajosi. Ei pujoteltu keppejä loppuun, roiskittiin kaikki kontaktit, irtoiltiin vääriin putkiin, ja koko ohjaus toimi kolmen sekunnin viiveellä. Päätin radan jälkeen, ettei me kisata Rompun kanssa enää tänä vuonna. Kisataan sitten, kun osataankin jotain. Viime syksykin meni tahkoessa jotain hyllyjä ja vitosia.

Ei sen puoleen en kerkeäkään tänä vuonna kisaamaan, sillä lähden heinäkuussa armeijaan vapaaehtoisesti, mistä olen sekä innostunut että jännittynyt. Mahdollisuuteni päästä siellä sotakoiranohjaajakoulutukseen ovat käsittääkseni hyvät. Mutta oma iloinen koiraharrastaminen on ollut viimeiset pari kuukautta niin hukassa. Totaalisesti. Ehkä me aletaan vain lenkkeilemään, kotikoirailemaan ja katsotaan ensi vuonna sitä treenaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti