keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Talvi yllätti aut.. agiliitelijät

Eilen olisi ollut viikkotreenien vuoro. Skippasin kuitenkin tokotreenit ja Rompun agilitytreenit, koska mulla ei ollut alkuillasta autoa ja en halunnut Rompun joutuvan odottelemaan hikisenä kun vedän muille treenejä. Ei olisi ollut kovin hauskaa antaa ressukan palella ja vilustua, varsinkin kun lämpömittari näytti -17c. Lähdin kuitenkin vetämään omalle ryhmälleni treenejä, ja paikalla oli huikea osanottajamäärä, yksi koirakko uhmaamassa pakkasta. Noh, kunnon lämpät alle ja yksityistreenit, mikäs sen mukavampaa, sai keskittyä yhteen koirakkoon täysipainoisesti.

Päädyin illalla tokoilemaan kuitenkin hallilta palatessani, kun eteisessä mua odotti kolme heiluvaa häntää ja kirkasta koirannaamaa joihin oli printattu "jokos tehään jotain, ihan mitä vaan, pliis, mennään jo!" Tein kaikkien kanssa vauhdikkaalla lelupalkalla seuraamista ja jääviä. Pakko sanoa että Saabran seuraaminen on nykyään päässyt vähän, noh, ruosteeseen. Intoa piisaa enemmän kuin monilla nuoremmilla koirilla, mutta grand old lady hieman ottaa valtuuksiaan itselleen, kuten poikittaminen. No, mitä pienistä, pääasia että oli hauskaa.

Rompun kohdalla pakko sanoa, että liikkeestä istuminen on koekunnossa! Jos kolmen kuukauden treenittömän jakson jälkeen tekee täysin virheettömästi liikkestä istumisen, niin oppi on kyllä mennyt perille :) Seuraamisen askelet vasemmalle muihin käsittämättömiin ilmansuuntiin olisi hyvä ottaa työn alle. Fella fempulaisen kanssa ei mitään ihmeellistä, peruskauraa, iloista tekemistä. Vaatii edelleen "seiso" käskyyn lisää varmuutta, sellaista ettei ottaisi askelia mihinkään suuntaan, vaikka alkasin ite tekisin mitä tahansa.

Viikonloppuna oon suunnitellut lähteväni Lohjan Koirakeskuksen möllikisoihin treenaamaan Rompun kanssa kontakteja, ihan hauskaa. Muutoin ollaan vain nautittu raikkaasta pakkasilmasta ja lumesta. Tehty paljon pitkää lenkkiä koko lauman kanssa. Talvi on vihdoin tullut. Ei enää tassupesuja. Life is good.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti