lauantai 7. kesäkuuta 2014

Huoleton kesä alkakoon

Nopeasti ajateltuna aika menee ihan järkyttävää vauhtia. Toisaalta paljon on myös tapahtunutkin. Ja toisaalta paljon on jäänyt tekemättäkin kaikenlaista. Toisaalta olisi joskus hyvä olla ajattelematta ajankulkua.

Merkittävimpäna tapahtumana voidaan kuitenkin pitää sitä, että tässä hihnan toisessa päässä on tapahtunut merkittävää viisastumista.






Joskaan se viisastuminen ei ole aiheuttanut merkittäviä muutoksia käytännössä mihinkään. Tämä on näkynyt mm. seuraavilla tavoilla:
1. Ilmoitin Fellan jälleen tokokokeeseen. Tuomionpäivä on 14.6.
2. Ei me oikeesti olla edes treenattu siihen.
3. Enkä tiedä milloin me meinataan treenata.
4. Suunnittelen edelleen itsenäisten keppien ja kontaktien opettamista Rompulle. Huom. suunnittelen.
 5. Lisäksi ollaan aksailtu Rompun kanssa vain hauskaa pitäen, treeneissä hikoillen ja hyllyjä keräillen epiksistä. Annetaan kuvien puhua puolestaan (©Elina Stenberg).



2 kommenttia:

  1. Hahaa, ihana Milla (ja karvakorvat)! Oikein upeaa ja huoletonta kesää teille kaikille, ja tsemiä kokeisiin. Rennosti vaan <3

    Ja hei, eikös se niin mee, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ;D

    VastaaPoista
  2. Kiits, samoin sulle! <3 Ja kyllä, näitähän ei ole suunniteltu kuin varmaan pari vuotta - mahtaa niistä tulla joskus tosi hyvät ;) !

    VastaaPoista