keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Jouluskaba ja tokoilua

Eilen pidimme Elinan kanssa yhdistetyt agilitytreenit ryhmillemme. Kisanomaista treeniä, jossa radalla sai käydä tutustumassa normaaliin tapaan ilman koiraa ja sen jälkeen koiran kanssa treenaamassa itse valitsemansa 2x 4 esteen pätkää. Sen jälkeen oli vuorossa kisanomainen suoritus, joka kellotettiin ja tuomaroitiin. Kaikki osallistuneet saivat lopuksi pienet palkinnot :)

Rompun kanssa emme onnistuneet saamaan nollaa ensimmäisellä yrityksellä - vaikka aika olikin jo suhteellisen kova ekalla yrittämällä. Pienen paineiden purkamisen jälkeen onnistuimme saamaan illan nopeimman nollan :3 On se vaan makee koira, sitkun sen vireen saa laskettua optimaaliseksi kuuntelulle. Toisaalta oli taas hyvä päästä sen kanssa treenaamaan kun se on kierroksilla - Är otti taas pienet buustit kun tein radan ensin Balun kanssa.

Balu on kyllä mukava koira ohjata. Lähtee kivasti mukaan ohjaukseen, ei vedä överiksi ja on hieman hitaampi kuin Romppu = mäkin kerkeen jonnekin. Sitä on helpompi ohjata kuin Romppua, sen kanssa teimmekin ekalla yrittämällä radan nollana läpi. Alla kuva Balusta syksyltä kisoista toisen lainaohjaajan kanssa.


Tokotreeneissä pelleilimme Rompun kanssa ruudun kimpussa. Jostain syystä sillä on taipumusta juosta tötteröiden taakse seisomaan ja tätä yritin kitkeä pois naksuttelemalla sitä ruudun keskelle. Herra Är veti pientä overiä ruudunkin kanssa, haukkui ja pyöri paljon. Vaihdoin palkan riepuleikistä namiin ja toimi paremmin. Pitää jatkossakin palkkailla hieman rauhallisemmin, jotta tulisi tota keskittymistä ja tarkkuutta tohon ruutuunkin, vaikka muuten on mielestäni hyvä palkata tommoisia irtoamista ja vauhtia vaativia liikkeitä lelulla.

Lisäksi otin luoksetuloja. Neljä läpijuoksua, yksi maahanmenon kanssa ja lopuksi pari läpijuoksua. Kamala miten se on alkanut ennakoimaan "maahan" käskyä. Lisää läpijuoksuja, pitäisi melkeen ottaa joku paussi ettei ottaisi ollenkaan maahanmenoa luoksetuloon.

Fella Fempulaisen kanssa teimme pientä vireennostatustreeniä. Paljon taisteluleikkejä. Otin hieman seuraamista, ja ehkä lähemmäs kymmenen kaukkareiden ekaa nostoa pitkältä välimatkalta, n. 10m. Sujui parin ekan kerran jälkeen hyvinkin mallikkaasti. Sillä heiluu häntä tosi sulosesti, naamalla hönö ilme, kun se kuulee "istu" käskyn :D Hölmöläinen ihan innoissaan kun tietää osaavansa.

Lisäksi otin pari iloista noutoa, palkkasin tosin vain viimeisestä, jossa oli paras luovutus ja jätin sen siihen. Lopputreeniaika vaan leikittiin ja sitten vauhdilla autolle. Päästän yleensä Fellan hallin ovesta vapaana hokien sille "autoon autoon" jolloin se juoksee pallo suussa peräluukulle odottamaan :3 Yleensä se kyllä tunnistaa mun auton, mutta pari kertaa se on juossut jonkun toisen autolle :D Hassu Fem.

Viikonloppuna kävi taas maassa lunta, oli pakko lenkillä pysähtyä ottamaan kuva koiruuksista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti