Uusi alku

Kotiuduttu intistä.

Muutettu uuteen omaan kotiin.

Aloitettu uusi työ.

Tähän sulatteluun menee varmaan jonkin aikaa. Päällimmäiset fiilikset hyvät. Onnellisuus vapaudesta, asunnosta, työstä ja ihmisistä ympärillä, erityisesti kämppiksestä. Toisaalta kova kaipuu kassulle omaan hulluun porukkaamme koirien pariin hommia tekemään. Kiitos SKOI 2/14 <3

Asun nykyään siis kolmen sheltin taloudessa Rompun muutettua mukanani asuntoon, jossa kämppikselläni on jo kaksi shelttiä. Romppu tulee hyvin juttuun mimmien kanssa, ja ilmeisesti Fella ja Saabrakin ovat suhtautuneet Rompun muuttoon melko rauhallisella asenteella.

Oon saanut tässä sellaisen vision, josko tässä pikkuhiljaa alkaisi treenaamaan Rompun kanssa tokoa kunnolla. Hioisi liike liikkeeltä palaset kohdilleen (uusien muuttuneiden tokosääntöjen kanssa!). Agilityäkin olisi kiva päästä treenaamaan, mutten oikein tiedä minne. Pitää tutkia lähiseutujen tarjontaa ja treenikenttiä. Tai sitten alan ostamaan irtotunteja. Viikkotreeneihin tuskin hakeudun.

Tekisi melkein mieli kritisoida pääkaupunkiseudun agilityseuroja kovista hinnoista, talkoovelvoitteista ja jäseneksipääsykriteereistä. Säästän sen kuitenkin ehkä myöhempään. Pieni hinku olisi päästä aksaamaan, mutta lisenssiä en ehkä raaski hankkia tälle vuodelle. En usko, että tulisi montaa starttia alle, ja mitä me niillä nollillakaan tehdään :D ehkä ensi vuoden SM-kisoihinko muka kerättäisi? - saanen nauraa.

Joten uskon, että tokoon keskittyminen voisi olla se meidän juttu niin kauan kuin keksin parempaa tekemistä :D onhan siinä vielä kaksi luokkaa koluamatta läpi.

Myös kesän pentuhaaveet ovat jääneet, syistä joista en tässä puhu, kun eivät minun asioitani ole, mutta ehkä vielä joskus saadaan myös pentu kasvamaan Rompun rinnalle.

Odottavin mielin kohti kesää :) Elämä on hyvää.

Fellafempula on kuusivuotias

Nykyään tuntuu, että vuodet menee kamalaa vauhtia. Mun pikku juniorikin alkaa täyttämään konkarin kriteereitä ja naamassa on ensimmäisiä harmaita karvoja. Komeaa on kuitenkin seurata sivusta koiran kehitystä ja elämää.

Fella 1v 3kk

Fella 4v

Fella viime kesänä

Perjantai 13. syntynyt ilopillerini on kyllä aikamoinen pakkaus <3 Onnea 6-vuotias ikuinen kakara Piu <3

Tj aika väbä!

Huomen aamulla kymmenen aamua jäljellä - final countdown alkaa. Voi melkein sanoa, että sotakoiranohjaajan hommat alkaa olla aika taputeltu ja piakkoin kali.

Olen saanut paljon irti palveluksestani. Hienoja kokemuksia, uusia ystäviä ja kaikkia taitoja mitä olen oppinut. Paljon jään varmasti kaipaamaan erilaisia asioita. Kavereita, omaa nimikkoa Mustikkaa, arjen rutiineja, koirien kanssa hommien tekemistä. Toki on asioita, mitä en jää kaipaamaan. Aamuherätykset, kuri ja ruokalista, joka harvemmin pitää paikkaansa tai maistuu hyvälle.

Odotan siis reserviin pääsyä sekalaisin tuntein. On sikäli onnekas tilanne, että minua odottaa muutto ja asunto vuokrattuna, sekä työ- ja opiskelupaikat. On ihanaa ja kamalaa päästä suunnittelemaan omaa arkea, syömään ja liikkumaan juuri niin kuin haluaa. Viettämään aikaa, treenaamaan ja ehkä kisaamaankin taas oman koiran kanssa. Oppii ehkä taas puhumaan muustakin kuin intistä ja siitä mitä kassulla on tapahtunut.

Koirista mukanani muuttaa Romppu. Saabra ja Fella jäävät näillä näkymin asumaan vanhempieni luokse, sillä koen järkevimmäksi vaihtoehdoksi kahdelle isolle nivelrikkoiselle koiralle asua maalla omakotitalossa, kuin kaupungissa kerrostalon 6. kerroksessa. Toki asiat eivät ole näin mustavalkoisia, vaan tulen varmasti ottamaan kaikkia koiria välillä luokseni, kun sattuu olemaan lomia tai viikonloppuja vailla tekemistä.

Hyvällä fiiliksellä ja haikeudella kohti reserviä ja elämänmuutosta.

Ohoi kevät!

Jotta olisin tyypillinen wnb bloggari, pitää todeta näin ihan alkuun, että aika on mennyt nopsaan ja ei ole millään kerennyt mitään kirjoittaa.

VÄÄRIN! Oikeastaan mitään kirjoittamisen arvoista ei ole edes tapahtunut *höhö*.

Arki on aika tavallista - pirusti lenkkiä koirien kanssa ja muuta tekemistä riittää. Laskin, että viimeisen kahden viikon aikana tullut pelkästään lenkkeiltyä koirien kanssa 95 km.Viikonloput katoavat usein viihteellä tai muuten vain elämästä nauttien, tehden asioita joita on luullut ettei ole koskaan aikaa tehdä. Omien koirien kanssa tekeminen on rajoittunut lähinnä lenkkeilyyn viikonloppuisin, treenaamisen aion aloittaa uudestaan jahka kotiudun ja saan vähän ideaa ja inspistä, mistä aloittaa treenaaminen uudelleen :'D

12.2. on päivämäärä minkä muistaa aina. Romppu täyttää vuosia <3 Täytti jo 7 vuotta, mitä ihmettä. Samana päivänä nimikkokoiranikin vanheni, numero oli vain hiukan pienempi, 3.

Romeo 7 vuotta <3

Mustikka nauttii talvesta

Uusi innostuksen kohteeni on yllättäen valjakkohiihto. On ollut mahtavaa päästä kokeilemaan hiihtoa noinkin vauhdikkaan koiran kuin Mustikan kanssa. Ei tarvitse ensimmäiseen kilometriin hiihtää itse ollenkaan, kun toinen vähän kiihdyttelee. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta kyllä me molemmat ollaan nautittu! ;)

Nautitaan vielä viimeiset 31 aamuakin koiranohjaajan hommista, ja sitten olisi tiedossa aivan uudet kuviot. Uusi kevät.

Mummon lääkärivisiitti

Saabra kävi noin viikko takaperin eläinlääkärissä. Ja mä sain huokaista helpotuksesta.

Nivelrikkoon muori sai kestokipulääkityksen, ja eron käytöksessä on huomannut heti. Energinen Saabra on palannut, nyt leikkii ja velmuilee normaaliin tapaansa, mikä on aivan huippua :) Jaksaa kiusata Romppua ja leikkiä lenkeillä kepeillä.

Tassussa oleva patti varmistui harmittomaksi, ovat kuulemma tyypillisiä vanhoilla koirilla. Ilmeisesti patin kasvu oli saanut alkunsa tärähdyksestä, kun Saabra syksyllä hyppäsi itse korkealta tasolta alas pallon perässä. Elimistö siis reagoi tärähdykseen kasvattamalla patin tassuun varpaiden väliin. Seurataan kuitenkin, ettei kasva liian suureksi.

Lisäksi päivitettiin ruokavalioon öljyt ja uudet nivelsuoja-aineet, ja lyhennettiin lenkkejä, mieluimmin usein lyhyt lenkki. Mutta parasta tässä on ollut nähdä koiran käytöksen muutos :) Vaikka joutui nyt kipulääkkeille, on Saabra silti ihmeen pitkään pärjännyt ilman niitä tähän syksyyn asti. Lääke on sellainen, että annetaan kerran kahdessa viikossa, joten ei pitäisi kohtuuttomasti rasittaakaan collielle tyypillistä herkkää vatsaa.

Kyllä asioilla on tapana järjestyä näemmä.

Joululoma

On ollut ihan rentouttavaa olla lomilla viimeiset lähes kaksi viikkoa. Uudeksi vuodeksi takaisin kassulle sotakoirien pariin. Eniten oon ehkä nauttinut siitä, että on saanut viettää aikaa omien koirien kanssa. Toki on ollut mukavaa myös tavata ystäviä ja perhettä. Pakollinen jokavuotuinen joulukuva:

 

Rompun siirtyminen maksi3-luokkaan

Tuloksena yllättävästä agilitykuumeesta ilmoitin meidät Rompun kanssa vuoden viimeisiin agilitykisoihin, Lahteen 28.12. Vaikka uhosin, ettemme tule kisaamaan agilityssä pitkään aikaan. Mutta kun oli lomaa ja teki mieli. Ihan huumorimielessä siis lähdimme kisoihin. Ensimmäinen rata tosin epäonnistui jo ennen kuin kerkesimme edes radalle.

Tuntui äärettömän hyvälle (not) olla etuajassa kisapaikalla 150km matkan jälkeen ja huomata oman luokkansa alkaneen sillä välin, kun itse oli lämppälenkillä ulkona. Tuomari Salme Mujunen oli aikaistanut aikataulua 15min, mutta info kulki äärettömän huonosti, enkä taatusti ollut ainoa maksi2-ohjaaja, joka missasi rataantutustumisen. Tuloksena HYL ja aika rankkaa palautetta mun osalta kisajärjestäjälle VAU:lle. Ymmärrän aikaistamisen, mutten sitä, että kisaajille ei siitä ilmoiteta riittävän hyvin. Lisäksi aikatauluja oli muutettu edellesenäkin päivänä sähköpostin välityksellä. Jälkikäteen nauratti myös, ettei koetoimitsijakaan tiennyt viimeisestä aikataulumuutoksesta, ennen kuin avauduin hänelle aiheesta hieman kiukkuisena.

Onneksi oli toinenkin rata, nimittäin kisajärjestäjien päät olisivat varmaan muuten lennelleet, sen verran kiukkuinen oli aikataulusekaannuksesta. Tälle radalle kerkesin kerätä hyvän fiiliksen, ja molemmat radat olivat kyllä oikein mukavia kakkosten ratoja, kiitos siitä Mujuselle. No, nollahan sieltä napsahti :) Muutamaan kohtaan tuli vähän turhaa kaarrosta, mutta muuten olin tosi tyytyväinen rataan. Aika oli -9,76. Loppujen lopuksi tulos oli 4./36. ja SERTI --> siirto 3-luokkaan.

Olen sanoin kuvaamattoman onnellinen, että olemme nyt kolmosissa, sillä se on ollut pitkäaikainen tavoitteeni Rompun kanssa agilityn suhteen. Se miten paljon tulemme kisaamaan kolmosluokassa, on hieman kysymysmerkillä, mutta ainakaan näillä näkymin ei tulla hetkeen kisaamaan. Kun virallisestihan me ollaan vieläkin treenitauollakin :'D

 Muita ajatuksia ja kuulumisia

Näin enemmän aikaa Saabran kanssa viettäneenä, olen aika huolissani siitä. Rouva on vanhentunut viimeisen puolen vuoden aikana ihan hirveästi ja nivelrikko on alkanut oireilemaan aika pahasti. Heti vuoden alusta pakko mennä eläinlääkäriin. Myös muuta huolestuttavaa on nivelrikon lisäksi ilmennyt, esimerkiksi outo patti yhdessä tassussa ja aamuisin Saabra on alkanut satunnaisesti oksentelemaan sappea. Toivon, ettei mitään vakavaa löytyisi ja että apua nivelrikkoon, luultavasti kipulääkkeiden muodossa saataisiin. Aika pelonsekaiset ja surulliset fiilikset, kun näkee toisen jo vanhuksena, vaikka olemme yhdessä kasvaneet.

Lenkkeiltyä on tullut paljon. Takana on monen monta metsälenkkiä koiruuksien kanssa. Yksi päivä käytiin jopa kimppalenkillä Emman ja shelttien Kanin ja Momon kanssa. Oli upeaa nähdä viiden koiran lauma kulkemassa yhdessä ilman mitään ristiriitoja, ja välittämättä muista lenkkeilijöistä. On ne upeita ja tottelevaisia :) !

Minulla on ollut tapana aina kirjoittaa vuoden alussa sellainen, "mitä tänä vuonna on tapahtunut, mitä ensi vuonna tavoitteena" -postaus, mutta jätän sen tänä vuonna väliin. En tiedä mitä olemme saavuttaneet tänä vuonna, tai mitä aiomme ensi vuonna. Ehkä mulla itselläni on sellainen vaihe elämässä, jossa etsin itseäni koiraharrastajana. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan lopettaa muiden kouluttamisen, aktiivisen yhdistystoiminnan ja keskittyä kunnolla suunnitelmalliseen treenaamiseen ja ehkä aloittaa pk-jäljen treenaamisen uudelleen.

Ainakin ensi vuonna on muutto opiskelupaikkakunnalle, ja ehkä mahdollisesti pakon edessä uuden harrastusseuran etsintä. Haikeaa, vaikeaa ja kallista. Lisäksi olen tehnyt kyselyitä pariin kenneliin, joista toisesta toivon saavani mahdollisesti pennun ensi vuonna, jos kaikki sujuu hyvin ja mulla on onnea. Jostain syystä ajatukset ovat kovin suuntautuneet kotiutumisen jälkeiseen elämään, kun on näin pitkään lomilla, vaikka palvelusta on jäljellä vielä reilut pari kuukautta. Hurjan nopeasti on aamut kuluneet ja täytyy nauttia noista viimeisistä aivan täysillä. Tj81.

Ihanaa uutta vuotta 2015 tämän postauksen myötä!

Marraskuista pakkasarkea

Yli puolet palveluksesta koiranohjaana ohitse. Aamuja jäljellä silti 115. Paljon kerkeää siis vielä oppia ja paljon on tullut opittuakin, erityisesti jäljestä ja suojelusta.

Oma nimikkokoira vaihtui viime viikolla. Aikamoinen ylläri etten sanoisi. Joka tapauksessa mun aamuja piristää nyt saksanpaimenkoira narttu Mustikka. Todella taitava koira, jolta tuun varmasti oppimaan vaikka mitä, kunhan löydetään yhteinen sävel!

Omia koiria tulee aina viikoilla hirveä ikävä, miten kilttejä, tottelevaisia ja helppoja ne ovatkaan. Oikeita kullannuppuja. Viikonloppuisin nämä kolme ovat aina kovasti rapsutuksia vailla, erityisesti mammanpoika Romppu.

Saabra ja Fella ovat vanhentuneet yllättäen syksyn aikana kovin paljon. Saabran liikkuminen on kankistunut huomattavasti ja ylösnouseminen sekä lenkillä käyminen koko ajan raskaampaa. Saabra ontuu myös satunnaisesti. Pelottaa, että nivelrikko olisi ottanut ilkeän askeleen eteenpäin.

Fella on enempi ehkä rauhoittanut luonteeltaan, eilen lenkillä ei esimerkiksi vetänyt ollenkaan remmissä tai kiusannut Romppua leikeissä, eli käyttäytyi kuin tolkullinen aikuinen koira. Sekin on tosin ajoittain ontunut aavistuksen, mikä kauhistuttaa hieman...

Asioita iloisempiin. Viimeisen vuoden jatkunut pentukuume, on päätynyt siihen pisteeseen, että oon todennut itselleni, että on aika alkaa katselemaan sillä silmällä tulevaa harrastuskaveria, agilitykoiranalkua. Hakusessa on terve, vilkas ja rohkea shelttipentu. Shelttiin päädyin _jälleen_ kompaktin koon ja kuitenkin hyvien harrastusmahdollisuuksien sekä terveyden vuoksi. Aion käyttää pennun etsintään aikaa ja vaivaa, eikä sillä ole mikään kiire.

Koirankarvojen täyteistä arkea ja pakkasaamujen täyteistä loppusyksyä, luultavasti menee taas aikaa ennen kuin jaksan taas kirjoittaa :D

Minne aamut katoavat

Aika on mennyt _sairaan_ nopeesti! Mutta eipä siinä, elämä on hienoa, koko ajan saa viettää aikaa koirien ja parhaiden ihmisten kanssa, niin arkena kuin lomillakin <3

Aamut vain vähenevät ja erikoistumiskauttakin on kerennyt intissä kulua jo kuukauden verran. (TJ tällä hetkellä 172, hui!) Kuten todettua, oon sotakoiranohjaajana. Hyviä hommia, pelkkää parhautta! Jäljestystä, taisteluteknistä tottista ja paljon lenkkeilyä, niistä on mun viime viikot tehty! Omana nimikkona mulla on sotakoira Källi, 1v, käyttölinjainen saksanpaimenkoira narttu. Källi on hauska koira, vilkas, temperamenttinen ja kuuntelee aina korvat höröllä mitä meikäläisellä on sanottavaa. Yhteistyömme alku on ainakin vaikuttanut hyvin lupaavalta <3

Lomilla oon kerennyt pari kertaa aksailemaankin Rompun kanssa. Toissa viikolla oltiin läpällä moikkaamassa treenikavereita ja pööpöilemässä seuran agilitymestaruuskisoissa. Vahingossa voitettiin myös se mestaruus, kolmen kuukauden treenitauon jälkeen. Minkäs sille mahtaa, että vain lahjattomat treenaa ;)

Tänään olimme sitten koiran lihashuoltoon painottuvissa treeneissä, porukalla käytiin lenkillä ja venyteltiin koiria. Tehtiin me jossain välissä kakkosluokan ratatreeniäkin sentään. Kommenttina meikäläiselle, että enemmän uhkarohkeutta ohjaamiseen ja varmistelut helvettiin! Oli hauska päivä!

Kymppisyndet!

Saabra täytti pyöreitä 27.7.! Rakas harmaanaamainen mummokoira, mieleltään nuori höppänä! <3 Onnea!

Muuten arkeni näyttää enimmäkseen tältä:

Eli hyviä hommia ja hikoilua intissä! Alokasaika yli puolen välin ja asun samassa tuvassa ihan huipputyyppien kanssa. Päivät ryönätään, ammuskellaan ja juostaan paikasta toiseen, aina kiire odottamaan. Tykkään, kun saan sykkiä!

Ps. Ikävä koiratouhuja. Ja sessuja. Parasta on tulla lomilta, kun koko lauma sekoaa, kun näkevät mua pitkästä aikaa ;)

Intti kutsuu!

Maanantaina se alkaa. Fiilikset ovat laidasta laitaan. Olen innostunut ja kauhuissani. Olen jännittynyt ja jännittynyt. Olen varma, että kunto pettää - ja samaan aikaan olen varma ettei minulla tule olemaan hätäpäivää kunnon puolesta.

En todellakaan tiedä mitä odottaa. Vain vähäistä nukkumista ja suurta määrää liikuntaa ja sääntöjä. Tietenkin olen viimeisen parin kuukauden ajan kuullut laittoman paljon inttimuisteluita miespuolisilta henkilöiltä. Ikävä tulee monia asioita. Kuten omia koiria, ystäviä ja perhettä. Varmaan myös omaa rauhaa, omia aikatauluja ja pitkään nukkumista aamuisin.

Ennakkoluuloja olen kohdannut. Jonkin verran negatiivista asennetta ja epäilyjä jakorasiaksi päätymisestä. Mutta vielä enemmän olen saanut kohdata kannustusta, uskomista ja positiivisia kommentteja. Se tuntuu enemmän kuin hyvältä.

En ole yhtään varma olenko osannut valmistautua oikein. En ole edelleenkään lukenut alokasliitettä enkä opasta palvelukseen astuvalle. Olen vain lenkkeillyt ja nostanut punttia ja tehnyt enemmän punnerruksia kuin koko elämäni aikana yhteensä.

Lähden Niinisaloon, tykistöprikaatiin. En ole varma olenko maininnut sen aikaisemmissa postauksissa, kun en jaksa sitä tarkistaa.  

Parasta Niinisalossa on se, että siellä on sotakoiria.

Kuva: Puolustusvoimat

Kuva: Kennelliitto

Mielestäni parasta, mitä siellä voi tapahtua, on se, että pääsen sotakoiranohjaajakoulutukseen. Tosin lähtisin silti inttiin, vaikkei siellä olisi koskaan sotakoiraa nähtykään.
Paras juttu inttiin lähtemisessä on varmaan se, että siellä pääsee tekemään asioita, mitä ei koskaan tulisi muuten koettua. Tässä vastaus niille lukuisille - enimmäkseen miespuolisille henkilöille - kysymykseen miksi lähden inttiin. Lisäksi en saanut opiskelupaikkaa, joten mielestäni välivuoden viettäminen metsissä juosten kuulostaa paljon paremmalta kuin kaupan kassalla istuen. Intistä palatessa olen taatusti rikkaampi kuin kaupan kassalta lähtiessäni olisin koskaan tullut olemaan.