Ohoi kevät!

Jotta olisin tyypillinen wnb bloggari, pitää todeta näin ihan alkuun, että aika on mennyt nopsaan ja ei ole millään kerennyt mitään kirjoittaa.

VÄÄRIN! Oikeastaan mitään kirjoittamisen arvoista ei ole edes tapahtunut *höhö*.

Arki on aika tavallista - pirusti lenkkiä koirien kanssa ja muuta tekemistä riittää. Laskin, että viimeisen kahden viikon aikana tullut pelkästään lenkkeiltyä koirien kanssa 95 km.Viikonloput katoavat usein viihteellä tai muuten vain elämästä nauttien, tehden asioita joita on luullut ettei ole koskaan aikaa tehdä. Omien koirien kanssa tekeminen on rajoittunut lähinnä lenkkeilyyn viikonloppuisin, treenaamisen aion aloittaa uudestaan jahka kotiudun ja saan vähän ideaa ja inspistä, mistä aloittaa treenaaminen uudelleen :'D

12.2. on päivämäärä minkä muistaa aina. Romppu täyttää vuosia <3 Täytti jo 7 vuotta, mitä ihmettä. Samana päivänä nimikkokoiranikin vanheni, numero oli vain hiukan pienempi, 3.

Romeo 7 vuotta <3

Mustikka nauttii talvesta

Uusi innostuksen kohteeni on yllättäen valjakkohiihto. On ollut mahtavaa päästä kokeilemaan hiihtoa noinkin vauhdikkaan koiran kuin Mustikan kanssa. Ei tarvitse ensimmäiseen kilometriin hiihtää itse ollenkaan, kun toinen vähän kiihdyttelee. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta kyllä me molemmat ollaan nautittu! ;)

Nautitaan vielä viimeiset 31 aamuakin koiranohjaajan hommista, ja sitten olisi tiedossa aivan uudet kuviot. Uusi kevät.

Mummon lääkärivisiitti

Saabra kävi noin viikko takaperin eläinlääkärissä. Ja mä sain huokaista helpotuksesta.

Nivelrikkoon muori sai kestokipulääkityksen, ja eron käytöksessä on huomannut heti. Energinen Saabra on palannut, nyt leikkii ja velmuilee normaaliin tapaansa, mikä on aivan huippua :) Jaksaa kiusata Romppua ja leikkiä lenkeillä kepeillä.

Tassussa oleva patti varmistui harmittomaksi, ovat kuulemma tyypillisiä vanhoilla koirilla. Ilmeisesti patin kasvu oli saanut alkunsa tärähdyksestä, kun Saabra syksyllä hyppäsi itse korkealta tasolta alas pallon perässä. Elimistö siis reagoi tärähdykseen kasvattamalla patin tassuun varpaiden väliin. Seurataan kuitenkin, ettei kasva liian suureksi.

Lisäksi päivitettiin ruokavalioon öljyt ja uudet nivelsuoja-aineet, ja lyhennettiin lenkkejä, mieluimmin usein lyhyt lenkki. Mutta parasta tässä on ollut nähdä koiran käytöksen muutos :) Vaikka joutui nyt kipulääkkeille, on Saabra silti ihmeen pitkään pärjännyt ilman niitä tähän syksyyn asti. Lääke on sellainen, että annetaan kerran kahdessa viikossa, joten ei pitäisi kohtuuttomasti rasittaakaan collielle tyypillistä herkkää vatsaa.

Kyllä asioilla on tapana järjestyä näemmä.

Joululoma

On ollut ihan rentouttavaa olla lomilla viimeiset lähes kaksi viikkoa. Uudeksi vuodeksi takaisin kassulle sotakoirien pariin. Eniten oon ehkä nauttinut siitä, että on saanut viettää aikaa omien koirien kanssa. Toki on ollut mukavaa myös tavata ystäviä ja perhettä. Pakollinen jokavuotuinen joulukuva:

 

Rompun siirtyminen maksi3-luokkaan

Tuloksena yllättävästä agilitykuumeesta ilmoitin meidät Rompun kanssa vuoden viimeisiin agilitykisoihin, Lahteen 28.12. Vaikka uhosin, ettemme tule kisaamaan agilityssä pitkään aikaan. Mutta kun oli lomaa ja teki mieli. Ihan huumorimielessä siis lähdimme kisoihin. Ensimmäinen rata tosin epäonnistui jo ennen kuin kerkesimme edes radalle.

Tuntui äärettömän hyvälle (not) olla etuajassa kisapaikalla 150km matkan jälkeen ja huomata oman luokkansa alkaneen sillä välin, kun itse oli lämppälenkillä ulkona. Tuomari Salme Mujunen oli aikaistanut aikataulua 15min, mutta info kulki äärettömän huonosti, enkä taatusti ollut ainoa maksi2-ohjaaja, joka missasi rataantutustumisen. Tuloksena HYL ja aika rankkaa palautetta mun osalta kisajärjestäjälle VAU:lle. Ymmärrän aikaistamisen, mutten sitä, että kisaajille ei siitä ilmoiteta riittävän hyvin. Lisäksi aikatauluja oli muutettu edellesenäkin päivänä sähköpostin välityksellä. Jälkikäteen nauratti myös, ettei koetoimitsijakaan tiennyt viimeisestä aikataulumuutoksesta, ennen kuin avauduin hänelle aiheesta hieman kiukkuisena.

Onneksi oli toinenkin rata, nimittäin kisajärjestäjien päät olisivat varmaan muuten lennelleet, sen verran kiukkuinen oli aikataulusekaannuksesta. Tälle radalle kerkesin kerätä hyvän fiiliksen, ja molemmat radat olivat kyllä oikein mukavia kakkosten ratoja, kiitos siitä Mujuselle. No, nollahan sieltä napsahti :) Muutamaan kohtaan tuli vähän turhaa kaarrosta, mutta muuten olin tosi tyytyväinen rataan. Aika oli -9,76. Loppujen lopuksi tulos oli 4./36. ja SERTI --> siirto 3-luokkaan.

Olen sanoin kuvaamattoman onnellinen, että olemme nyt kolmosissa, sillä se on ollut pitkäaikainen tavoitteeni Rompun kanssa agilityn suhteen. Se miten paljon tulemme kisaamaan kolmosluokassa, on hieman kysymysmerkillä, mutta ainakaan näillä näkymin ei tulla hetkeen kisaamaan. Kun virallisestihan me ollaan vieläkin treenitauollakin :'D

 Muita ajatuksia ja kuulumisia

Näin enemmän aikaa Saabran kanssa viettäneenä, olen aika huolissani siitä. Rouva on vanhentunut viimeisen puolen vuoden aikana ihan hirveästi ja nivelrikko on alkanut oireilemaan aika pahasti. Heti vuoden alusta pakko mennä eläinlääkäriin. Myös muuta huolestuttavaa on nivelrikon lisäksi ilmennyt, esimerkiksi outo patti yhdessä tassussa ja aamuisin Saabra on alkanut satunnaisesti oksentelemaan sappea. Toivon, ettei mitään vakavaa löytyisi ja että apua nivelrikkoon, luultavasti kipulääkkeiden muodossa saataisiin. Aika pelonsekaiset ja surulliset fiilikset, kun näkee toisen jo vanhuksena, vaikka olemme yhdessä kasvaneet.

Lenkkeiltyä on tullut paljon. Takana on monen monta metsälenkkiä koiruuksien kanssa. Yksi päivä käytiin jopa kimppalenkillä Emman ja shelttien Kanin ja Momon kanssa. Oli upeaa nähdä viiden koiran lauma kulkemassa yhdessä ilman mitään ristiriitoja, ja välittämättä muista lenkkeilijöistä. On ne upeita ja tottelevaisia :) !

Minulla on ollut tapana aina kirjoittaa vuoden alussa sellainen, "mitä tänä vuonna on tapahtunut, mitä ensi vuonna tavoitteena" -postaus, mutta jätän sen tänä vuonna väliin. En tiedä mitä olemme saavuttaneet tänä vuonna, tai mitä aiomme ensi vuonna. Ehkä mulla itselläni on sellainen vaihe elämässä, jossa etsin itseäni koiraharrastajana. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan lopettaa muiden kouluttamisen, aktiivisen yhdistystoiminnan ja keskittyä kunnolla suunnitelmalliseen treenaamiseen ja ehkä aloittaa pk-jäljen treenaamisen uudelleen.

Ainakin ensi vuonna on muutto opiskelupaikkakunnalle, ja ehkä mahdollisesti pakon edessä uuden harrastusseuran etsintä. Haikeaa, vaikeaa ja kallista. Lisäksi olen tehnyt kyselyitä pariin kenneliin, joista toisesta toivon saavani mahdollisesti pennun ensi vuonna, jos kaikki sujuu hyvin ja mulla on onnea. Jostain syystä ajatukset ovat kovin suuntautuneet kotiutumisen jälkeiseen elämään, kun on näin pitkään lomilla, vaikka palvelusta on jäljellä vielä reilut pari kuukautta. Hurjan nopeasti on aamut kuluneet ja täytyy nauttia noista viimeisistä aivan täysillä. Tj81.

Ihanaa uutta vuotta 2015 tämän postauksen myötä!

Marraskuista pakkasarkea

Yli puolet palveluksesta koiranohjaana ohitse. Aamuja jäljellä silti 115. Paljon kerkeää siis vielä oppia ja paljon on tullut opittuakin, erityisesti jäljestä ja suojelusta.

Oma nimikkokoira vaihtui viime viikolla. Aikamoinen ylläri etten sanoisi. Joka tapauksessa mun aamuja piristää nyt saksanpaimenkoira narttu Mustikka. Todella taitava koira, jolta tuun varmasti oppimaan vaikka mitä, kunhan löydetään yhteinen sävel!

Omia koiria tulee aina viikoilla hirveä ikävä, miten kilttejä, tottelevaisia ja helppoja ne ovatkaan. Oikeita kullannuppuja. Viikonloppuisin nämä kolme ovat aina kovasti rapsutuksia vailla, erityisesti mammanpoika Romppu.

Saabra ja Fella ovat vanhentuneet yllättäen syksyn aikana kovin paljon. Saabran liikkuminen on kankistunut huomattavasti ja ylösnouseminen sekä lenkillä käyminen koko ajan raskaampaa. Saabra ontuu myös satunnaisesti. Pelottaa, että nivelrikko olisi ottanut ilkeän askeleen eteenpäin.

Fella on enempi ehkä rauhoittanut luonteeltaan, eilen lenkillä ei esimerkiksi vetänyt ollenkaan remmissä tai kiusannut Romppua leikeissä, eli käyttäytyi kuin tolkullinen aikuinen koira. Sekin on tosin ajoittain ontunut aavistuksen, mikä kauhistuttaa hieman...

Asioita iloisempiin. Viimeisen vuoden jatkunut pentukuume, on päätynyt siihen pisteeseen, että oon todennut itselleni, että on aika alkaa katselemaan sillä silmällä tulevaa harrastuskaveria, agilitykoiranalkua. Hakusessa on terve, vilkas ja rohkea shelttipentu. Shelttiin päädyin _jälleen_ kompaktin koon ja kuitenkin hyvien harrastusmahdollisuuksien sekä terveyden vuoksi. Aion käyttää pennun etsintään aikaa ja vaivaa, eikä sillä ole mikään kiire.

Koirankarvojen täyteistä arkea ja pakkasaamujen täyteistä loppusyksyä, luultavasti menee taas aikaa ennen kuin jaksan taas kirjoittaa :D

Minne aamut katoavat

Aika on mennyt _sairaan_ nopeesti! Mutta eipä siinä, elämä on hienoa, koko ajan saa viettää aikaa koirien ja parhaiden ihmisten kanssa, niin arkena kuin lomillakin <3

Aamut vain vähenevät ja erikoistumiskauttakin on kerennyt intissä kulua jo kuukauden verran. (TJ tällä hetkellä 172, hui!) Kuten todettua, oon sotakoiranohjaajana. Hyviä hommia, pelkkää parhautta! Jäljestystä, taisteluteknistä tottista ja paljon lenkkeilyä, niistä on mun viime viikot tehty! Omana nimikkona mulla on sotakoira Källi, 1v, käyttölinjainen saksanpaimenkoira narttu. Källi on hauska koira, vilkas, temperamenttinen ja kuuntelee aina korvat höröllä mitä meikäläisellä on sanottavaa. Yhteistyömme alku on ainakin vaikuttanut hyvin lupaavalta <3

Lomilla oon kerennyt pari kertaa aksailemaankin Rompun kanssa. Toissa viikolla oltiin läpällä moikkaamassa treenikavereita ja pööpöilemässä seuran agilitymestaruuskisoissa. Vahingossa voitettiin myös se mestaruus, kolmen kuukauden treenitauon jälkeen. Minkäs sille mahtaa, että vain lahjattomat treenaa ;)

Tänään olimme sitten koiran lihashuoltoon painottuvissa treeneissä, porukalla käytiin lenkillä ja venyteltiin koiria. Tehtiin me jossain välissä kakkosluokan ratatreeniäkin sentään. Kommenttina meikäläiselle, että enemmän uhkarohkeutta ohjaamiseen ja varmistelut helvettiin! Oli hauska päivä!

Kymppisyndet!

Saabra täytti pyöreitä 27.7.! Rakas harmaanaamainen mummokoira, mieleltään nuori höppänä! <3 Onnea!

Muuten arkeni näyttää enimmäkseen tältä:

Eli hyviä hommia ja hikoilua intissä! Alokasaika yli puolen välin ja asun samassa tuvassa ihan huipputyyppien kanssa. Päivät ryönätään, ammuskellaan ja juostaan paikasta toiseen, aina kiire odottamaan. Tykkään, kun saan sykkiä!

Ps. Ikävä koiratouhuja. Ja sessuja. Parasta on tulla lomilta, kun koko lauma sekoaa, kun näkevät mua pitkästä aikaa ;)

Intti kutsuu!

Maanantaina se alkaa. Fiilikset ovat laidasta laitaan. Olen innostunut ja kauhuissani. Olen jännittynyt ja jännittynyt. Olen varma, että kunto pettää - ja samaan aikaan olen varma ettei minulla tule olemaan hätäpäivää kunnon puolesta.

En todellakaan tiedä mitä odottaa. Vain vähäistä nukkumista ja suurta määrää liikuntaa ja sääntöjä. Tietenkin olen viimeisen parin kuukauden ajan kuullut laittoman paljon inttimuisteluita miespuolisilta henkilöiltä. Ikävä tulee monia asioita. Kuten omia koiria, ystäviä ja perhettä. Varmaan myös omaa rauhaa, omia aikatauluja ja pitkään nukkumista aamuisin.

Ennakkoluuloja olen kohdannut. Jonkin verran negatiivista asennetta ja epäilyjä jakorasiaksi päätymisestä. Mutta vielä enemmän olen saanut kohdata kannustusta, uskomista ja positiivisia kommentteja. Se tuntuu enemmän kuin hyvältä.

En ole yhtään varma olenko osannut valmistautua oikein. En ole edelleenkään lukenut alokasliitettä enkä opasta palvelukseen astuvalle. Olen vain lenkkeillyt ja nostanut punttia ja tehnyt enemmän punnerruksia kuin koko elämäni aikana yhteensä.

Lähden Niinisaloon, tykistöprikaatiin. En ole varma olenko maininnut sen aikaisemmissa postauksissa, kun en jaksa sitä tarkistaa.  

Parasta Niinisalossa on se, että siellä on sotakoiria.

Kuva: Puolustusvoimat

Kuva: Kennelliitto

Mielestäni parasta, mitä siellä voi tapahtua, on se, että pääsen sotakoiranohjaajakoulutukseen. Tosin lähtisin silti inttiin, vaikkei siellä olisi koskaan sotakoiraa nähtykään.
Paras juttu inttiin lähtemisessä on varmaan se, että siellä pääsee tekemään asioita, mitä ei koskaan tulisi muuten koettua. Tässä vastaus niille lukuisille - enimmäkseen miespuolisille henkilöille - kysymykseen miksi lähden inttiin. Lisäksi en saanut opiskelupaikkaa, joten mielestäni välivuoden viettäminen metsissä juosten kuulostaa paljon paremmalta kuin kaupan kassalla istuen. Intistä palatessa olen taatusti rikkaampi kuin kaupan kassalta lähtiessäni olisin koskaan tullut olemaan.

Kaikki keskeytyy, harrastus pysähtyy

Kerron teille tarinan meidän viime viikkoisesta tokokokeesta Fellan kanssa. Todellisuudessa siitä ei ole kyllä yhtään fiilistä kertoa, sillä sen pelkkä muisteleminenkin tuo karvaan maun suuhun. Kerkesimme tehdä kisapaikalla kaksi liikettä, paikalla makuun ja noudon (tuomari sekoitti liikkeiden suoritusjärjestyksen). Sen jälkeen totesin itse liikkurille, että eiköhän tämä koe ollut tässä.

Tokokoepäivän alkukaan ei ollut hyvä: hirveä aamu, johon sisältyi mm. kiirettä, paniikkia, ja riskialtis tilanne vieraan irtokoiran kanssa aamulenkillä, joka meinasi kärjistyä Fellan ja irtokoiran tappeluun lähes meidän takapihalla. Ainoa positiivinen asia oli se, että nyt tiedän Fellan puolustavan mua sekuntiakaan empimättä. Kaiken tuon jälkeen ajoimme puolitoista tuntia Tuusulaan tokoilemaan. Ajomatka ei ollut nähnytkään hyvää fiilistä hätäisen tankkausreissun ja navigaattorin "tee u-käännös"-huutojen kera.

Syy tähän keskeyttämiseen ei luultavasti ollut treenin puute. Vaan sen treenien laadun puute. En ole nyt vuoteen treenannut ohjatussa koulutuksessa tokoa - ja se alkaa  vaikuttaa fiilikseen tosi paljon. Vuosi sitten saimme ensimmäisen ykköstuloksen avoimesta Fellan kanssa, joten Fella osaa kyllä kaiken mitä avoimessa on, joten se ei ole kai syy myöskään. Lisäksi rakas koirani oli kisapaikalla täysin muissa maailmoissa, emmekä päässeet hyvään fiilikseen, vaikka yritimme koko talven ajan tsempata juuri fiiliksen ja motivaation kanssa. Tämä näkyi loppujen lopuksi mm. sillä tavalla, että Piu yritti karata kesken noudon etsimään kumipalloa sieltä minne oletti minun jättäneen sen. Ei vituttanut jälkikäteen, ei toki.

Kuitenkin loppujen lopuksi oli äärimmäisen hyvä päätös keskeyttää koe, kun tajusin itse, ettei koira ole nyt siinä tilassa, että tehtäisiin yhdessä hyvää tokoa, sitä tokoa mitä osataan. Läpirämpimisen ja hikisen kolmostuloksen saaminen ei olisi koiran taidot tietäessä lämmittänyt yhtään, ja lisäksi olisi koira pitänyt palkata tästä. Keskeyttäminen ja koiran vieminen rauhallisesti autoon ilman palkkaa oli varma valinta tilanteeseen.

Tokokoe ei ollut ainoa asia, mikä on keskeytyy tai on jo keskeytetty. Viime viikolla olin tämän vuoden viimeisissä agilitytreeneissä ja toissa viikolla vedin itse viimeiset treenit omalle ryhmälleni. Heinäkuun ensimmäisen viikon jälkeen keskeytyy oletettavasti ainakin puoleksi vuodeksi kaikki koiraharrastaminen, kun lähden Niinisaloon tykistöön inttiin. Tämä aihe jaksaa innostuttaa ja kauhistuttaa koko ajan, tänään jäjellä olessa enää kaksi viikkoa aikaa lähtöön. Mutta kukapa ei nyt haasteita kaipaisi. ;)

Huoleton kesä alkakoon

Nopeasti ajateltuna aika menee ihan järkyttävää vauhtia. Toisaalta paljon on myös tapahtunutkin. Ja toisaalta paljon on jäänyt tekemättäkin kaikenlaista. Toisaalta olisi joskus hyvä olla ajattelematta ajankulkua.

Merkittävimpäna tapahtumana voidaan kuitenkin pitää sitä, että tässä hihnan toisessa päässä on tapahtunut merkittävää viisastumista.

Joskaan se viisastuminen ei ole aiheuttanut merkittäviä muutoksia käytännössä mihinkään. Tämä on näkynyt mm. seuraavilla tavoilla:
1. Ilmoitin Fellan jälleen tokokokeeseen. Tuomionpäivä on 14.6.
2. Ei me oikeesti olla edes treenattu siihen.
3. Enkä tiedä milloin me meinataan treenata.
4. Suunnittelen edelleen itsenäisten keppien ja kontaktien opettamista Rompulle. Huom. suunnittelen.
 5. Lisäksi ollaan aksailtu Rompun kanssa vain hauskaa pitäen, treeneissä hikoillen ja hyllyjä keräillen epiksistä. Annetaan kuvien puhua puolestaan (©Elina Stenberg).

Myrskyn jälkeen on poutasää

Uhottuani, että ryhdyn kotikoirailemaan, olenkin viettänyt viimeiset kaksi iltaa treeneissä! Ihan tunnen kuinka ne stressitasot laskee, ja hyvä fiilis alkaa löytyä. Eilen olimme Rompun kanssa agiliitelemässä, haettiin sitä hyvää fiilistä. Treenattiin niitä itsenäisiä kontakteja, pujoteltiin niitä saamarin keppejä kunnialla loppuun. Juostiin kunnes olimme molemmat hikisiä. Niin se vaan on, että jalat vie agilitytreeneihin aina vaan uudestaan ja uudestaan vaikka mitä suusta päästelisi ja vaikka kuinka kiehuttaisi.

Tänään töistä suoraan tokoilemaan. Fellan kanssa jäävien tehotreeniä ja luoksetulo pysäytyksellä. Ihanassa vireessä likka ja ihanaa oli olla ohjatuissa treeneissä pitkästä aikaa. Romppu ihan liiallisissa fiiliksissä ja ruutua, hyppynoutoa ja maahanmenoa luoksetulossa tahkottiin. Aivan parhautta, vaikkei se ruutu löytynytkään kunnolla eikä jäävätkään kunnolla sujuneet. Tärkeintä oli se, että me nautittiin yhdessä siitä.

Treenien jälkeen laatuaikaa vanhuksen kanssa. Temppuilua ja pallonheittoa, siitä oli tehny Saabran illan kohokohta. On nuo koirat vaan niin rakkautta.